Maalivahdit.net - Mokkepäivä 2/2009

Kuvia Mokkepäivästä 2/2009


 

Maalivahdit.net - Mokkepäivä 2/2009

Maalivahdit.net järjesti vuoden toisen Mokkepäivä valmennustapahtuman 24.5.2009 Lempäälän jäähallissa. Jälleen mukana oli n. 15 hengen motivoitunut joukko maalivahteja valmiina oppiimaan uusia juttuja omaan pelaamiseensa. Mokkepäivän sisältö pyrittiin pitämään pääpiirteissään samanlaisena kokonaisuutena kuin edellisinä kertoina, aiemmilta kerroilta saadun positiivisen palautteen perusteella.

Päivän sisällöstä

Mokkepäivä alkoi jälleen yhteisellä oheisharjoituksella, jossa teimme monipuolisia liikkuvuusaskelluksia sekä lopussa aktiivista lihashuoltoa valmistautuen tulevaan 2 tunnin jääharjoitukseen. Aikataulu oli tarkoituksella jätetty hieman väljäksi, että suoritteet saadaan tehdä rauhassa sekä on aikaa myös palautumiseen ja palautteenantoon.

Jääharjoituksen teemana oli valmistavaliikkuminen, kiekkokontrolli ja jatkopelaaminen. Jääharjoitteet nivoutuivat lähinnä näiden kolmen pääteeman ympärille ja tarkoituksena oli hakea tuntumaa aktiivisesta maalivahtipelistä, jossa tehdään työtä myös ennen torjuntaa ja torjunnan jälkeen. Jäällä rasteja oli 5 kappaletta, joista ensimmäinen rasti tehtiin yhteisesti ja loput neljä rasti kierrettiin rastilta rastille.

Kiitos! Syksyllä jatkuu...

Tänä vuonna on ollut tarkoitus kasvattaa Mokkepäivien järjestämistä tasaisesti ympärivuoden ja nyt takana onkin jo 2 Mokkepäivää vuoden 2009 aikana. Tarkoitus olisikin jatkaa Mokkepäivien järjestämistä tasaisesti läpi vuoden ja tarjota näin kaikentasoisille maalivahdeille mahdollisuus valmennukseen. Syksyllä 2009 koitamme taas järjestää uuden tapahtumman, "Mokkepäivä 3/2009".

Kiitos kaikille osallistujille, ohjaajille sekä laukojille loistavasti Mokkepäivästä 2/2009!

Hannu ja Arttu